tiistai 11. marraskuuta 2014

now playing: november favourites

Kuuntelen yleensä töissä Spotifyn satunnaisia soittolistoja oman (ja työparin) fiiliksen mukaan, Kovin paljon työaikaa ei kuitenkaan viitsi hyvän musiikin metsästämiseen käyttää, joten loppujen lopuksi soitossa pyörii säännöllisesti alle kymmenen hyväksi todettua listaa. Kotona sen sijaan soi useimmiten Voicen nettiradio, josta löytyy välillä uusia suosikkeja! Viime viikolla radiosoitosta tarttui omalle soittolistalle kaksi biisiä, joita en ollut ennen kuullut: Miriam Bryantin Dragon ja Atomirotan ihana Hima taas. Kokosin niiden ympärille November Favourites -listan, jolle keräsin muitakin parin viime viikon aikana eniten kuuntelemiani kappaleita:




Jatkossa voisi olla hauska idea koota jokaiselle kuukaudelle oma soittolista, jolta voisi jälkikäteenkin kuunnella tietyn kuukauden fiilisbiisejä ja palauttaa mieleen ajan myötä muuten unohtuvia suosikeita! Kieltäydyn aloittamasta joululaulukautta ennen ensi kuun alkua ja sittenkin hyväksyn vain jouluteemaiset pop-hitit (perinteiset joululaulut kuuluvat vasta jouluviikolle!), joten mitään Varpunen jouluaamuna -tason soittolistaa on siis turha odottaa joulukuussakaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti