perjantai 3. lokakuuta 2014

lokakuu

Ei sitten mennyt ihan niin kuin Strömsössä: eilisaamun postaus aamuihmisyydestä tuli blogiin ajastettuna samalla, kun itse nukuin onnellisesti pommiin ja hammaslääkäriajan ohi. Talk about irony. Hintaa vajaan tunnin ekstraunille tuli 29,30 euroa plus tunnontuskat vakiolääkärin ajan tuhlaamisesta, joten "mä nyt sammutan tän herätyksen ja suljen silmät ihan vaan sekunniksi" -aamuajatukset taitavat vähentyä jatkossa radikaalisti.

09.51.41a

Pommiin nukkuminen kuun ensimmäisenä päivänä saattoi olla alitajunnan keino protestoida alkavaa lokakuuta: yksi lempikuukausistani kiiti ohi lähes huomaamatta, ja yhtäkkiä vuoden pimein aika alkaa tosissaan lähestyä. Kaamosmasennukseen taipuvaiselle seuraavat pari kuukautta ennen lumentuloa ja joulufiilistelyä ovat vuoden vaikeinta aikaa, mutta onneksi kalenteri on ainakin lokakuun ajaksi täytetty kaikenlaisella kivalla tekemisellä! Ensi viikolla ohjelmassa on syksyn pahin (ja paras) juhlaputki, kun torstaina approillaan, sekä perjantaina että lauantaina juhlitaan illallistapahtumissa ja sunnuntaina vuorossa on vielä pahamaineinen Sillis. Seuraavalla viikolla suuntaan vastapainoksi Ouluun viettämään pitkää, rauhallista kotiviikonloppua, ja kuun lopullekin on jo suunnitteilla kaikenlaista pientä hauskaa.

11.39.54

Tänään duuniporukalla käväistiin sushilounaalla alakerran vakiopaikassa, Konnichiwassa. Parissa kuukaudessa olen onnistunut keräämään kymmenen lounaskerran leimakortin täyteen, ja sain normaalistikin siedettävän hintaisen sushibuffetin ilmaiseksi! Tänään on muutenkin varsin herkuttelupainotteinen päivä, sillä illalla juhlitaan kaveriporukan rapujuhlia tietysti saksiniekkojen, mutta myös sisäfileen ja tiramisun kera. Huominen kuluu todennäköisesti peiton alla juhlien jälkimainingeissa, mutta ajastin postausluonnoksissa pitkään pyörineen kahvilajutun ilmestymään blogiin iltapäivällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti