torstai 2. lokakuuta 2014

huomenta!

Tänä syksynä sisäinen aamuihmiseni on alkanut hitaasti hiipiä esiin. Olen aina rakastanut pitkiä ja hitaita viikonloppuaamuja: heräämistä kymmenen aikaan ja aamiaishetken jatkumista aina puolenpäivän toiselle puolen. Nykyään töihin lähtemistä varten tarvitsisi periaatteessa herätä vasta yhdeksän maissa, mutta viime aikoina olen heräillyt ihan vapaaehtoisesti jo kahdeksalta. Ennen kuutta onnellisesti nouseville, "oikeille" aamuihmisille tai ihan vain kahdeksaksi töihin meneville ylpeydenaiheeni saattaa tuntua vitsiltä tai kettuilulta, mutta elämäntapa-aamuntorkut ymmärtävät kyllä!

Arkiaamuisin en osaa syödä aamiaista kotona ja olen treenannut aamutoimiin käytetyn ajan minimoimista jo vuosia, joten saatan hyvinkin olla työpaikalla jo reilu puoli tuntia sängystä nousemisen jälkeen yhdeksän maissa. Toimisto täyttyy elämästä normaalisti vasta kymmenen jälkeen, joten aamun ensimmäiset tunnit ovat kaikkein tehokkainta työaikaa.

10.33.30

Työpäivän aloittaminen vasta kymmeneltä mahdollistaa aamun viettämisen kaikessa rauhassa kotona, jos siltä tuntuu. Eilen havahduin jo toista kertaa lähiviikkojen aikana aamuiseen siivousinspikseen: koti oli vielä viikonlopun ja alkuviikon kiireiden jäljiltä vähän sotkuisessa kunnossa, ja halusin tulla iltapäivällä siistiin kotiin, joten jynssäsin kylppäriä ennen töihin kipittämistä. Vielä pari kuukautta sitten olisin nauranut ajatukselle Johannasta, joka herää kahdeksalta tuulettamaan vessan mattoa ja pesemään peilikaapin ovia...

10.31.00
10.31.43

Kaikesta huolimatta viikossa on edelleen aamuja, jolloin torkutan kunnes en enää jaksa vaan sammutan herätyskellon ja käännän kylkeä herätäkseni tunnin verran suunniteltua myöhemmin. Baby steps –  kyllä minusta vielä joskus kasvaa täysverinen aamuihminen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti