tiistai 12. elokuuta 2014

tiistaikuulumisia

Huh, apua mikä blogikuolema – edellisestä (mini)postauksesta on kulunut kuin huomaamatta jo viikko. Oulu-viikkojen ja muuttotohinoiden jälkeen yhdistelmä tyhjä kalenteri + kaupungista karanneet kaverit on rehellisesti sanottuna tuntunut varsin yksinäiseltä, etenkin kun pisteenä iin päälle jouduin viettämään pari päivää peiton alla potemassa käteen iskenyttä tulehduspöpöä. Ei siis mitenkään liikaa blogimateriaalia, bloggausfiiliksestä puhumattakaan.

a2014-07-20 13.37.52
Oulun-reissun jäljiltä kamerasta löytyi vielä muutama aiemmin julkaisematon fiiliskuva!
a2014-07-20 12.58.47
aIMG_0008

Laskin tuossa, että olen lomaillut kohta seitsemän viikkoa putkeen eli pidempään kuin vuosiin. Ensi viikolla alkava normiarki jännittää hieman: puoliltapäivin heräämisen jälkeen jo pelkästään normaali elämänrytmi tuntuu hassulta, puhumattakaan elämäni ensimmäisen täyspäiväduunin alkamisesta ja siihen päälle vielä yhden ison tapahtumaprojektin käynnistymisestä. Kaukaisten muistikuvien mukaan olen parhaimmillani kevyessä (tai miksei vähän kovemmassakin) kiireessä, mutta tulevan syksyn kaltaiselta kalenteri on näyttänyt viimeksi kevättalvella. Onneksi kaikki aktiviteetit uusi työ mukaan lukien ovat varsin huikeita juttuja eli tilannetta ei voi edes verrata koulun ja osa-aikatyön yhdistelmään, josta siitäkin sitä paitsi selvittiin!

a2014-07-25 21.06.56

Teksti kulkee tänään tuskaisen tahmeasti, joten pidempien höpinöiden sijaan taidan suosiolla siirtyä laskentatoimen tenttimatskujen pariin vielä hetkeksi ennen nukkumaanmenoa. Motivaatiosta syksyn ainoaa tenttiä kohtaan kertoo muuten jotain se, että aloin tänään neuloa kaulahuivia investointilaskelmia vältellessäni. Kyllä se syksy vielä tulee, vaikkei näin 25 asteen helteellä siltä ehkä tunnukaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti