sunnuntai 17. elokuuta 2014

ravintolapäivä

Weekend-festareiden vuoksi Helsinkiin reissannut serkku tuli viettämään sunnuntaita mun kanssa, ja eksyttiin ihan vahingossa Ruttopuistoon testailemaan pop up -ravintoloita. Tiesin kyllä, että tänään vietetään Ravintolapäivää, mutta en aavistanut, että jossain olisi tuollainen kojukeskittymä! Kymmenien vaihtoehtojen keskellä iski valinnanvaikeus, mutta onneksi pieniä annoksia jaksoi syödä useammastakin miniravintolasta.

aIMG_0148
aIMG_0177
aIMG_0137

Pienenä yksi lempitapahtumistani Oulussa oli Valkosipuliyö, jolloin pienenpieniä ruokakojuja ilmaantui torille myymään enemmän tai vähemmän valkosipulilla maustettuja ruokia. Rakastin hämärtyvää elokuun iltaa, rentoa tunnelmaa ja tietysti ruokaa, jota sai kymmenen markan ja myöhemmin parin euron hintaisina maisteluannoksina. Ketään tuskin siis yllättää, että ihastuin Ruttopuiston pop up -ravintolakeskittymään koko sydämelläni. Mun puolesta tällaisia tapahtumia saisi järjestää kesällä ja alkusyksystä useamminkin, mutta onneksi parin viikon sisään on sentään tulossa vielä Taiteiden yö.

aIMG_0139
aIMG_0152
aIMG_0175

Ex tempore -syöminkien asuksi valikoitui täysin mustavalkoinen kokonaisuus, kun halusin kokeilla toissa päivänä H&M:ltä kotiuttamaani raitahametta arkiasussa. Testasin hieman lyhyehköä hametta jo perjantaina iltamenoissa, mutta mustien sukkisten kanssa se toimii varsin hyvin myös arkena. Tuplaraidat olivat hetken päähänpisto, kun kaapista ei tuntunut löytyvän yhtään uuteen hameeseen sopivaa peruspuseroa. En ole vieläkään ihan varma, oliko kahden raitavaatteen yhdistäminen hauska vai äärimmäisen huono idea, mutta onpahan sekin nyt testattu. Samalta shoppausreissulta tarttui muuten mukaan toinenkin hame: korkeavyötäröinen, harmaa villakangaskaunokainen. Veikkaan, että siitä muodostuu tulevan syksyn lempityövaate, joten in action -kuvia on tiedossa varmasti suht pian!

aIMG_0157
aIMG_0142

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti