keskiviikko 27. elokuuta 2014

kuvia ja kuulumisia

Eka viikko uudessa työpaikassa on takana ja toinenkin jo pitkällä! Ensimmäiset viikot on pyhitetty perehdytykselle, joten suurin osa ajasta on mennyt koulutuksissa istuessa ja omia työtapoja etsiessä. Joustava työaika on yksi parhaita keksintöjä ikinä, sillä työpäivän aloittaminen strategisen tunnin verran myöhemmin yhdeksän jälkeen tekee tällaisen aamutorkun koko elämästä huomattavasti mukavampaa. Toki vastaavasti päivät venyvät loppupäästä välillä pitkiksi, ja normaalipituinenkin päivä täynnä uuden oppimista on rankempaa kuin muistinkaan. En silti valita – iltojen väsymys on pientä työpäivien hauskuuden rinnalla, ja rutiinien myötä yleinen fiilis kevenee varmasti.

10.26.32

Tänään sain päivän pakettiin jo viiden maissa, ja jatkoin samalla draivilla vielä kotonakin. Viime päivinä lievästi rappiolle jäänyt koti siistiytyi alta aikayksikön, kiikutin postiin Facebook-kirppiksellä uuden kodin löytäneet kengät ja tein samalla minikävelylenkin keskustassa. Tiskivuori sentään odottelee vielä pesijäänsä, mutta sen vuoro on blogihetken jälkeen! Kaikista kotiaskareista inhoan eniten tiskaamista, joten astiat kerääntyvät aina Mt. Everestiksi tiskipöydälle. Söin päivällistä viimeisellä puhtaalla haarukalla viimeisestä puhtaasta lautasesta eli nyt taitaa olla korkea aika tarttua tiskiharjaan...

11.03.09a
Meillä juodaan töissä maanantaisin skumppaa!
09.57.30

Tänään töistä palatessa kotiovella odotti kiva ylläri, sillä sunnuntaina tilaamani Selected Femmen siipiprinttipaita oli toimitettu suoraan postiluukusta sisään. Normaalisti vältän nettishoppailua sovitusmahdollisuuden puutteen takia, mutten jaksanut lähteä metsästämään pitkään ostoslistalla ollutta, enkelinsiivillä kuvioitua puseroa ympäri Helsinkiä. Väljän mallisessa paidassa istuvuus ei ole ihan niin justiinsa, ja onnistuin tuurilla tilaamaan juuri oikean koon!

Hyvän fiiliksen, palkkapäivän ja asian muistamisen pyhässä kolmiyhteydessä laitoin Designisto-laukkulainaamolle viestiä Louis Vuittonin Neverfullin vuokraamisesta. Laukun ostaminen on hintojen nousun myötä suoraan sanottuna törkeä investointi, joten kahden viikon vuokra on hyvä keino testata Neverfullin sopivuutta arkilaukuksi. Näillä näkymin kaunokainen saapuu testikäyttöön ensi viikolla, jolloin joudun sopivasti raahaamaan esimerkiksi kannettavaa niin töiden kuin koulujuttujenkin merkeissä ympäri kaupunkia. Tavallaan toivon, että jokapäiväisessä käytössä laukku osoittautuisi jotenkin hankalaksi, sillä muuten todennäköisesti kiinnyn lainalaukkuun ja joudun heti vuokra-ajan jälkeen tyhjentämään tilini Vuittonille. High risk, high reward ja silleen.

10.29.35
Sunnuntai kului sängyssä Gossip Girlin ja Everwoodin merkeissä. Sunnuntai, mikä ihana tekosyy.
18.17.24
Enää ei tarvitse elää (eli syödä, datailla ja lukea) sängyllä, kun löysin Ikeasta opiskelijabudjetin uutuusnojatuolin!
Loppuillan ohjelmassa on tiskivuoren selättämisen lisäksi Lisa R. Jonesin Inside out -trilogian ensimmäisen osan viimeiset luvut. En ollut aikoihin saanut luettua yhtäkään kirjaa, mikä repi entisen lukutoukan sielua, joten päätin elvyttää lukuharrastusta aloittamalla kevyimmästä päästä. Jonesin trilogia on selkeä manttelinperijä 50 Shadesille ja häpeäkseni se myös koukuttaa yhtä pahasti. Parissa illassa olen kahlannut lähemmäs kolmesataa sivua, ja kirjan loppu häämöttää jo uhkaavasti. Olen pyhästi vannonut itselleni, etten osta kakkososaa vaan seuraavaksi tartun sivistävään klassikkoon: Austenin Sense and Sensibility odottaa jo yöpöydällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti