keskiviikko 1. tammikuuta 2014

uudenvuoden epälupauksia

Viime vuonna jatkoin hyväksi todetulla linjalla enkä tehnyt uudenvuodenlupauksia. Sen sijaan listasin asioita, jotka halusin muistaa vuonna 2013. Lista löytyy täältä. En edes odottanut onnistuvani ihan kaikessa tai muistavani korkealentoisia ajatuksia kaikissa tilanteissa, mutta ajattelin listaa yllättävän usein vuoden aikana.

En lukenut vuoden aikana yhtään venäläistä klassikkoa tai fantasiakirjaa enkä syönyt ananaskonvehteja. (Itse asiassa luin koko vuoden aikana vaivaiset 14 kirjaa ja söin ehkä kaksi konvehtia.) Käytin salikorttia yhden kerran ja olen syönyt koko vuoden töissä eineksiä, eli ihan kaikessa en tosiaan onnistunut.

Vuonna 2013 hyppäsin kuitenkin mukavuusalueeni ulkopuolelle, monta kertaa ja pelottavan kauas. Vuoden parhaimmat kokemukset ovat lähes poikkeuksetta syntyneet tilanteissa, joita olen etukäteen jännittänyt tai jopa pelännyt. Osa tilanteista oli sellaisia, joissa huomasin heti aiemman negasuhtautumisen olleen täysin turhaa. Osasta selviytyminen puolestaan vaati enemmän itsensä tsemppaamista, omien pelkojen tarkastelua ja aikaa.

Mukavuusalueen ulkopuolella olen paitsi kasvanut ihmisenä, myös syventänyt ihmissuhteita antamalla muiden nähdä kuoren alle vaikeissa tilanteissa. Mukavuusalueeni on tällä hetkellä hurjan paljon laajempi kuin vuosi sitten samaan aikaan: olen tanssinut ja näytellyt satojen ihmisten edessä, olen kiivennyt katolle ja loikannut suihkulähteeseen, olen ottanut riskin ja kertonut tunteistani tietäen, että todennäköisesti vain satutan itseäni. Hetkeäkään en muuten kadu.

2014


Alkavana vuonna 2014 tahtoisin muistaa seuraavat asiat:

Sano välillä ei. Lompakko ja työkaverit kiittävät lisävuorojen tekijää, mutta pidemmän päälle kuusipäiväiset työviikot ovat hurjan raskaita. Myös karkkihyllyssä nimeä huutaville suklaalevyille voi sanoa entistä useammin ei.

Vähemmän bridgetjonesia, enemmän tovejanssonia. Paikallaan jumittavissa ihmissuhdedraamoissa vellominen on Turhaa isolla T:llä.

Opiskelu muutenkin kuin tenttejä edeltävällä viikolla on oikeasti hyvä idea niin tulevaisuuden kuin stressin-hallinnan kannalta.

Älä jää yksin kotiin, vaikka kalenteri ei olekaan täynnä kuukausiksi eteenpäin: tee suunnitelmia enemmän tai vähemmän tuttujen ihmisten kanssa, ja uskalla kysyä muitakin kuin lähimpiä ystäviä viettämään ex tempore -leffailtaa tai teehetkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti