torstai 15. elokuuta 2013

hello autumn

Elokuun alkaessa käännyn automaattisesti syksymoodiin – täysin riippumatta vallitsevista säätiloista. Paketoin itseni aamulla paksuihin huiveihin ja lämpimiin neuleisiin, mikä yleensä on johtanut päivittäiseen lämpö-halvaukseen iltapäivisin. (Kyllä, teen saman virheen aamu toisensa jälkeen.) Tänä vuonna trenssit ja villahuivit ovat kuitenkin olleet ihan oikeasti tarpeen, ja muiden kirotessa kesän loppumista olen salaa onnellinen.

IMG_4145b

Ajatustasolla syksy on lempivuodenaikani, käytännössä ei ehkä sittenkään. Rakastan juuri näitä muutamia alkusyksyn viikkoja, kun sadesäätä saa paeta peiton alle teemukin kanssa. Kohta jatkuva sade alkaa ärsyttää, ja hyinen viima yltää luihin ja ytimiin jo kotiovelta metroasemalle kävellessä.

Viime päivinä olen fiilistellyt töistä saatua jättikokoista IKEA-kuvastoa ja haaveillut isommasta kodista, johon voisin hankkia kaikkea kivaa. Tahtoisin valtavan sohvan leffailtoja varten ja tietenkin suuren ruokapöydän, jonka äärellä voisi järjestää illalliskutsuja kaveriporukalla. Ehkä sitten joskus; toistaiseksi kun ajattelin tyytyä hankkimaan ainoastaan tuon kuvassakin näkyvän korivaunun, joka on mitoitettu tismalleen pienenpieneen kotiini sopivaksi.

IMG_4159a

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti