torstai 18. heinäkuuta 2013

hyviä uutisia

Huomenta maailma! Aloitin vapaapäivän viikon ensimmäisillä yli kahdeksan tunnin yöunilla (nukuin toki samantien yksitoista tuntia) ja syömällä kunnon aamiaisen tämän kuun Cosmon kera. Loppupäivän ajattelin kuluttaa tekemällä kaikkea kivaa: käväisen ehkä katselemassa purjelaivoja, kierrän mahdollisesti muutamassa kaupassa vilkuilemassa alkavan syksyn uutuuksia tai eksyn kenties leffaan. Ihanan epämääräistä alkuviikon minuuttiaikataulun jälkeen!

IMG_4062a

Vapaapäivän lisäksi elämä hymyilee muutenkin: sain eilen hieman "yllätys"rahaa ja kuulin, että saan jatkaa töissä osa-aikaisena vielä kesän jälkeenkin. Vakituinen työpaikka tekee elämästä heti jotenkin aikuisemman kuuloista, ja opiskelijalle lisätulot tuskin ovat koskaan pahaksi. En ole tähänkään asti joutunut kärvistelemään kuun viimeisiä päiviä nuudeleilla, joten töistä saadut rahat menevät pääasiassa säästöön, reissaamiseen ja materialismionneen. Kaikenlaisia suunnitelmia pyörii päässä niin paljon, että täytyy ajan kanssa pohtia, mitä juttuja oikeasti tahdon eniten. Se tosin on varmaa, että Pariisiin on päästävä vielä ennen joulua!

IMG_4064a

2 kommenttia:

  1. Ihailen sinussa tuota kykyä ryhtyä tekemään kaikkea kivaa, eikä vain jäädä jaarittelemaan sohvannurkkaan. Huikeeta! :)

    VastaaPoista