sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

vapaapäivä!

Huomenta maailma! Terveisiä täältä peittokasasta, missä nautin viikon ainoasta vapaapäivästä ja pitkästä, hitaasta aamusta. Alunperin tällä viikolla ei pitänyt olla lauantaitöitä, mutta en voinut sanoa ei työkaverin kauniille pyynnölle (ja pienelle lisälle kuukauden palkkaan). Eilinen vuoro loppui kuitenkin jo kolmelta eli ihan kiitettävästi jäi vielä vapaatakin. Siivoilin kämpän viikonloppukuntoon, katsoin pari jaksoa Perhesiteitä ja join samalla viime viikolta jääneen skumppapullon jämät. Käväistiin me yhden ihanan kanssa höpisemässä vähän tyttöjen juttuja mojitojen kera, mutta lopulta väsy iski jo ennen puolta yötä ja hipsin kotiin nukkumaan.

IMG_3947a
Simpukat on kerätty yhtenä aurinkoisena päivänä Sitgesin rannalta.

Elämä tällä hetkellä on lähinnä töitätöitätöitä. Myös kaverit hukkuvat duunikuvioihin ja ovat muutenkin kadonneet Espanjan-reissun jälkeen jonnekin kiven alle ottamaan hetkeksi etäisyyttä ihmisiin. Kyllä se taas tästä – ensi kuussa teen vähemmän työtunteja kuin nyt, ja siinä sivussa aletaan taas miittaamaan kavereiden kanssa ihan aikataulutetusti jännien juttujen merkeissä.

Ensi viikonlopun juhannussuunnitelmat ovat linjassa elämän yleisen tylsyystason kanssa: tilin saldo ei anna myöten Oulu-juhannukselle ja täältä kaikki kaverit karkaavat mökeille ympäri Suomea. Puoliksi lupauduin töihin sunnuntaina, joten millekään valtaville suunnitelmille ei tosin ole edes tarvetta. Perjantaiksi voisi keksiä jotain pientä kivaa, mutta eiköhän jostain ilmaannu extempore-ohjelmaa muiden cityjuhannuksen viettäjien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti