torstai 27. kesäkuuta 2013

the carrie diaries

x


Tällä viikolla olen tuhlannut vähäisenkin vapaa-aikani katsomalla The Carrie Diariesia. Tylsyyksissäni päätin kokeilla hypetettyä sarjaa ja ups, jäin koukkuun. Ensimmäisestä kaudesta on katsomatta enää pari viimeistä jaksoa, joten kauhulla odotan vieroitusoireita ennen syksyllä alkavaa kakkoskautta. Ei pitäisi koskaan alkaa katsoa sarjaa, jota on tehty vasta vähemmän kuin kaksi kautta: siinä ajassa ehtii yleensä jo kyllästyä niin, ettei ihan heti kaipaa lisää.

Alunperin suhtauduin SATC-prequeliin varsin nihkeasti; tuntuu klassikon raiskaukselta rahastaa sarjalla, jonka kohderyhmäkin poikkeaa täysin alkuperäisestä. Periaatteessa olen edelleen samaa mieltä, vaikka mikäpä minä olen kritisoimaan – perustuuhan sarja Candace Bushnellin ihan yhtä lailla Sinkkuelämää nuorimmille suunnattuihin kirjoihin. Käytännössä katson hyvällä omatunnolla The Carrie Diariesia jotenkin SATCista täysin erillisenä sarjana, jossa nyt vain sattuu olemaan aika hauskoja intertekstuaalisia viittauksia. Kyllähän se vähän virnuiluttaa, kun Carrie vannoo olevansa kolmekymppisenä onnellisesti aviossa!

Ja siis, ei kai kukaan voi vastustaa supersöpöä AnnaSophia Robbia, jonka vaalea kiharapilvi herättää ainakin allekirjoittaneessa suunnatonta hiuskateutta. Plussaa toki myös törkeän hyvännäköisistä jätkistä ja yleisestä huikeudesta. Kyllä  huomaa, että taustalla on samoja tekijöitä kuin ikuisuuslemppari Gossip Girlissä ja ah-niin-nostalgisessa Lizzie McGuiressa. Oi lokakuu, tuu jo!

3 kommenttia:

  1. Voiko näitä kattoo jostai ihan legally vai pitääkö käydä merirosvolahdella pyörähtää? :) Sait mut nii kiinnostuu tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pyörii vissiin Subilla nyt, niin Katsomosta saattais löytyä? :)

      Poista
  2. Joo, muttei alusta saakka :(((

    VastaaPoista