perjantai 19. huhtikuuta 2013

perjantai!

No ei sitten palattu tiistaina niiden Tallinnan-ostosten kanssa, eikä muuten palailla vieläkään, koska en ole jaksanut silittää yhtä toppia kuvia varten. Ehkä viikonloppuna! Tänään aamupäivä on kulunut näissä merkeissä...

IMG_3507a

...joten nyt on sopiva aika vaihtaa vapaalle! Illan suunnitelmissa on illallinen murujen kanssa, tuparit näin reilun kuukauden myöhässä ja jatkoilua vielä jossain. Onnistuin nappaamaan itselleni kaveriporukassa viime viikkoina pyörineen flunssan, joten voisi tosin olla fiksua jättää jatkot väliin ja  hipsiä ajoissa takaisin kotiin parantelemaan itseä. Viikonlopulle ei onneksi ole mitään suunnitelmia, joten saan keskittyä teen juomiseen peiton alla ja siinä sivussa aloitella tenttiviikkoon valmistautumista kerrankin hyvissä ajoin. Ajattelin muutenkin pyhittää seuraavat pari viikkoa ennen vappua ihan vain astetta terveemmille elämäntavoille ja viettää edes hetken vähän rauhallisempaa elämää. (Uskokaa pois!)

Asiasta kukkaruukkuun, tai ainakin melkein. Eilen Akateemisessa haahuillessa silmiin osui Gretchen Rubinin The Happiness Project, josta Eevakin kirjoitteli blogissaan jonkin aikaa sitten. Ainakin ensimmäisten lukujen perusteella kirja vaikuttaa juuri sopivalta ajatusten herättelijältä: ei liian filosofiselta ja korkealentoiselta tai "näin muutat koko elämäsi" -self help -höpinältä. Millekään kovin kokonaisvaltaiselle onnellisuusprojektille ei kyllä omassa elämässä ole tällä hetkellä tarvetta, mutta tuskin koskaan on pahasta kiinnittää edes hieman enemmän huomiota arjen pienille onnellisuusjutuille – niin kuin Kampissa tänään jaetuille neilikoille!

IMG_3504a
IMG_3508a

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti