sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

parisuhteista ja - suhteettomuudesta

Tänään kävin itseni kanssa vahinkotreffeillä. Koko viikonlopun kotona kyhjöttämisen jälkeen huvitti pukeutua uuteen mekkoon ja laittaa hiukset, ja koska kaiken vaivannäön jälkeen ei tietenkään voi vain jäädä kotiin, lähdin elokuviin. Rakkaudesta, unelmista ja kaloista oli suloinen elokuva, joka sai lievästä surumielisyydestään huolimatta hyvälle tuulelle. Leffan jälkeen kipaisin hakemassa Stockalta rasiallisen suklaamoussea ja mässäsin kaikessa rauhassa samalla, kun käppäilin pitkin keskustan tyhjiä katuja. 

mila&justin3a
mila&justin2a

Siinä tyhjiä katuja haahuillessani tajusin, miten hyvin mun iltapäiväaktiviteetit olisivat toimineet treffeinä. Miettikää nyt, sopivasti romanttinen mutta silti vakavastiotettava leffavalinta ja sen jälkeen lämmin kesäilta, rasiallinen suklaamoussea ja kaksi lusikkaa. Olen tosin ihan onnellinen, että lusikoita oli vain yksi, sillä a) sain syödä itse koko rasian ja b) en keksi huonompaa aikaa ihastua kuin pari kuukautta ennen muuttoa jonnekin kauas, toistaiseksi nimettömään paikkaan. Tuon sanottuani elokuun loppuun mennessä olen täysin rakastunut johonkin vielä tuntemattomaan jätkään, joten oman ja ystävien mielenterveyden takia lienee turvallisinta vältellä kesän ajan kaikkia mahdollisia tilaisuuksia tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Toisaalta, en tiedä onko mökkihöperyys yhtään sen parempi vaihtoehto...

mila&justin4a

Sinkkuudesta ja siihen liittyvistä kliseistä (villi ja vapaa, oh yeah!) on helppo vitsailla, mutta oikeastaan olen tänä keväänä ollut äärimmäisen onnellinen sitoutumattomuudestani. Pääsykokeisiin lukeminen stressasi jo itsessään ihan tarpeeksi, puhumattakaan siitä että olisi pitänyt vielä löytää olematonta aikaa sen tärkeimmän kanssa olemiseen. Kaveriporukan tuleva lääkäripariskunta tosin vietti yhteistä laatuaikaa fysiikkaa opiskellen, ja molemmat olivat täysin tyytyväisiä ratkaisuun. Ajankäyttö on siis vain järjestelykysymys, ja kiirettä tulee olemaan aina eläkeikään asti, joten siihen on loppujen lopuksi turhaa vedota. 

Tärkeämpää minulle on ollut vapaus tehdä kaikki suuret valinnat kenenkään muun valinnoista riippumatta. Olen tehnyt päätöksen tulevasta opiskelukaupungistani yksin, enkä kompromissina kahden ihmisen erilaisista haaveista. Parisuhteen vuoksi täytyy toki tehdä joskus uhrauksia ja onnellinen suhde kompensoi niitä asioita, joista sen takia ehkä jää paitsi. Pieni päänsisäinen kyynikko ja pessimisti kuitenkin tahtoo tietää, mitä sitten, jos suhde ei enää toimikaan. Opiskeltu aika ei koskaan ole hukkaan heitettyä, mutta tuntuisi kamalalta suhteen päättyessä kaiken lisäksi huomata opiskelevansa väärää alaa väärässä paikassa. Suurimmalle osalle ihmisistä ei kai ole ongelma pitää parisuhteessakaan huolta omien suurten päätösten riippumattomuudesta, mutta ainakaan vielä en taida kuulua tuohon onnelliseen joukkoon. Joskus olen ihan tosissaan harkinnut teettäväni itselleni kaulakorun, jossa lukisi "Never lose yourself", ihan vain muistutuksena seuraavaa suhdetta varten.


Isot päätökset, kuten ajankäytön kysymyksetkin, jatkuvat tietysti läpi elämän. Jaksan kuitenkin uskoa, että ennen aikuisuuden suuria valintoja kasvan henkisesti niin, ettei minun tarvitse enää pelätä omien haaveideni hukkumista kompromisseihin. Kaikkia teini-iästä hautaan asti yhdessä -rakkaustarinoita väheksymättä uskon myös, että sitten kun päätökset lapsista, naimisiinmenosta ja sen sellaisesta ovat ajankohtaisia, on parisuhdekin sellainen, jonka vuoksi kannattaa uhrata paljon enemmän.

mila&justinn

Leffailuun ja romanttiseen höpinään liittyen kuvat täältä. Mila Kunisin ja Justin Timberlaken on Friends with Benefits -elokuvan tiimoilta kuvannut jenkki-Ellen elokuun 2011 numeroon Carter Smith. Ihastuin editorialiin ensisilmäyksellä kauniin valon ja täydellisen fiiliksen takia.

PS. Tunnustan. Olin huono (tai ainakin epätyypillinen) suomalainen, enkä oikeastaan edes viettänyt juhannusta. Kaverit katosivat kuka millekin mökille ties ympäri Suomea, joten cityjuhannus kuihtui tavalliseksi viikonlopuksi harvinaisen tyhjässä kaupungissa. Hämmentävää, miten tehokkaasti yksi juhlapyhä voi tyhjentää kaupungin: kalaleffaa katsomassa olleet pystyi laskemaan kevyesti kahden käden sormilla, ja keskustassa huomion kiinnitti ihmisten olemattomuuden lisäksi harvinainen hiljaisuus. Toiveikkaasti ostin perjantaina pari siideriä saunajuomaksi, ja Alkosta kotiin kiikutettu viinivalikoima riittäisi isommallekin porukalle, mutta koko juhannuksen juomasaldoksi jäi kaksi lasillista valkoviiniä. Ehkä tämän surkean suorituksen jälkeen lähden ensi vuonna paradoksaalisesti viettämään keskikesän juhlaa jonnekin kauas, missä 'juhannus' on konseptina täysin vieras.

2 kommenttia:

  1. Joo ei tietenkää oo paras mahdollinen aika ihastua/ rakastua paria kuukautta ennen muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta toisaalta mistä sitä koskaan tietää mihin päin ihastuskaan on muuttamassa. Joten vaikka sanoitkin että pyrit välttelemään sellaisia paikkoja joissa voi johonkin vieraaseen kohdistua ja syntyä tunteita, niin mökkihöperyys ei todellakaan ole paras vaihtoehto.JA sitä paitsi voihan joku kävellä kotikatuasi pitkin (joskin tosi epätodennäköisesti "juuri se oikea"). Aina on tietty kaverit joita voi nähä :) ja elämä pitää elää päivä kerrallaan (joitakin pitkäntähtäimen suunnitelmia lukuunottamatta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jätin käsittelemättä sen mahdollisuuden, että parisuhteen molempien osapuolten haaveet ja suunnitelmat ovat täysin samansuuntaisia. Onnea sellaisille! Olisi muuten aika hieno leffamomentti, jos törmäisin kotikadulla johonkin ihanaan jätkään! :D

      Poista